maanantai, 12. joulukuu 2011

Joulun merkitys ja ahdistus...

 

 

Joulu ja joulunalusaika on muuttanut muotoaan merkittävästi oman elämäni varrella.

Lapsena joulun odotus alkoi viimeistään siinä vaiheessa, kun sai avata ensimmäisen luukun joulukalenterista. Sitä ennen olin tietenkin hyvissä ajoin alkanut kirjoittaa joulupukille. Ensimmäinen lista oli julkaisukelpoinen yleensä siinä syyskuun ensimmäisinä päivinä ja sen jälkeen listaa muokattiin vähintään kerran päivässä.

Tontut ilmestyivät ikkunaan virallisena pikkujouluna, marraskuun viimeisenä viikonloppuna, samoin kaikki joulukoristeet. (Kiitos äiti!) Kuusi haettiin yleensä aattoa edeltävänä viikonloppuna parvekkeelle ja koristeltiin aaton aattona. Parasta oli, että sain koristella myös mummilassa kuusen ja asetella koristeita äidin ja mummin kanssa sekä kuunnella kun mummi lauloi joululauluja ja kertoi tarinoita tontuista ja lumikeijuista.

Joulua edeltävä viikko oli järisyttävän pitkä, suurin huoli oli tuleeko lunta ja joululahjoja. Joulupukki ei kovinkaan monena jouluna meillä näyttäytynyt, sillä pelkäsin sitä yli kaiken. Pyysin jopa vanhempiani sammuttamaan valot, ettei pukki vaan näe, että meillä ollaan kotona. onneksi useimmiten pukilla oli kiire ja oli jättänyt lahjat vain eteiseen. Ja ne joulut, kun pukki tuli, iskän syli oli ehdottomasti se turvallisin.

Silloin jouluissa oli tärkeintä, että sai paljon lahjoja, ruoka ja läheiset oli itsestäänselvyys, jonka oletin aina jatkuvan niin. Valitettavasti illuusioni on murtunut vuosien saatossa.

Tämän päivän joulu on jotain aivan muuta. Nautin siitä, kun saan laittaa kotiini kynttilöitä ja valoja. Valot eivät ole joulua varten vaan luovat tunnelmaa ja piristää tämän kaiken pimeyden keskellä. Tämän hetkisiksi perinteiksi on muodostunut joulukirkko, itsetehdyt ruuat, Tuomaan markkinat Esplanadilla ja siellä nautittu lämmin glögi. Joulun tunnelmaan pääsen valmistamalla itse jouluruuat sekä perheelleni että ystävilleni sekä leipomalla joululeivonnaisia ja kuuntelemalla joululauluja, mielellään hiljalleen tippuvien lumihiutaleiden tahtiin.

Jouluaatto on viime vuosina perinteisesti aloitettu meillä, jonne läheiset ovat tulleet puurolle ja olemme käyneet joulusaunassa. Yleensä siinä joulurauhan julistamisen tietämissä mielen on vallannut valtava kaipuu ja haikeus. Poisnukkuneiden läheisten puuttuminen korostuu erityisesti jouluna, eikä joulu tunnu enää samalta kuin lapsena, valitettavasti. Lapsenmielenomainen riemu ja jännitys jouluaatosta on kadonneet vuosien mittaan jonnekin, ja haikeus tullut tilalle. Läheisten poissaolo tuottaa pahimman ahdistuksen joulun aikaan, onhan joulu kuitenkin se perhejuhla,jolloin kaikilla on aikaa vain toisilleen, ei ole kiire minnekään, ja alkaa se jahkailu - mikseivät he yhä voi olla täällä, aina ja ikuisesti?

Tähän jouluun en ole vielä valmistautunut - ehkäpä järjestän tonttumaista tohinaa itselleni aattoa edeltäviksi päiviksi ja virittäydyn sillä joulun tunnelmaan ;)

Tunnelmallista joulunodotusta =)

torstai, 24. marraskuu 2011

Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo...

Miten voi olla niin vaikea päättää mistä aloittaisi?

Ensimmäistä kertaa kirjoittelen ajatuksia "julkisesti", pää tyhjeni kaikista ajatuksista ja mietteistä. Ehkäpä tämä jossain vaiheessa alkaa sujua hieman helpommin =)

 

-Tärkeintä on ymmärtää ja tulla ymmärretyksi -